Seppo, 51, heräsi sunnuntaiaamuna klo 08.32.
Aurinko paistoi, kahvi porisi, ja kaikki tuntui… normaalilta.
Liian normaalilta.

Hän päätti tehdä paahtoleipää.
Perusjuttu. Helppoa. Turvallista.
Tai niin hän luuli.

Hän laittoi kaksi siivua paahtimeen.
Paina nappia.
Klik.
Paahtimet alkoivat paistaa.
Seppo meni keittiön pöydän ääreen, joi kahvia, vilkaisi ulos.

Sitten:
PAUHH!
BOINK!
PIIP!

Leivät lensivät yli metrin ilmaan, osui kattoon, ja toinen tipahti kissan päähän.
Kissa ponkaisi ylös kuin ohjus ja kaatoi kukkaruukun.

Seppo jäi paikalleen.
Hiljaisuus.
Katsoi leipää, katsoi kattoa, katsoi kissaa.
Kissa katsoi takaisin.
Leipä oli edelleen kuuma.

Hän sanoi hiljaa:

“No ainakin paistui kunnolla.”

Sitten hän otti uuden leivän. Laittoi paahtimeen uudelleen.
Mutta hän ei huomannut, että leipäpussi oli jäänyt paahtimen viereen.

Kymmenen sekuntia myöhemmin…
Savua.
Pieni liekki.
PIRUN LEIPÄPUSSI SYTTYI.

Seppo huusi:

“EI! EI TÄTÄ!”

Hän nappasi kahvikupin – KAADAN TÄTÄ PÄÄLLE!
Mutta unohti, että kahvi oli kofeiiniton.
Eli täysin tehoton tulen sammutukseen.

Kissa juoksi karkuun. Seppo heilutti leipäpusseja kuin palopäällikkö.
Lopulta hän sammutti liekin pyyhkeellä.
Paahtoleipä oli musta. Pöytä oli sotkussa. Kissa loukkaantui henkisesti.

Seppo istui alas.
Katsoi palanutta leipää.
Otti haukun.

“Rapeeta… ehkä vähän liikaa luonnetta.”

Lopuksi Seppo päätti mennä varman päälle.

Hän söi puuroa.
Mutta unohti, että kaurahiutaleet oli loppu.
Purkissa oli kissanhiekkaa.

Mutta sitä hän ei huomannut ennen kuin toisella lusikallisella.

Categorized in:

Älä naura!