Tapani menee Alkoon ja unohtaa henkkarit

Tapani, tuo samainen suomalainen sankari joka kerran valehtelee muovipussista, päätti nyt palkita itsensä pullolla punaviiniä. Oli perjantai, ja hän oli kuunnellut työpaikan Teams-palaverissa kolme tuntia hiljaisuutta ja yhden satunnaisen “öööh”-äännähdyksen. Hän oli ansainnut tämän.

Hän meni Alkoon. Asteli itsevarmasti hyllylle.
Katsoi viinejä kuin olisi lukenut runoja.
Päätyi johonkin, jonka etiketissä oli kettu.
Ajatteli:

“Tää näyttää viisaalta.”

Hän meni kassalle.
Hymyili vähän.
Tässä vaiheessa kaikki näytti hyvältä.

Mutta sitten…

Kassamyyjä sanoi:

“Voinko nähdä henkilötodistuksen?”

Tapani jäätyi.
Katsoi taskuja. Tunnusteli.
Toinen tasku. Takin sisäpuoli. Takin ulkopuoli.
Lompakko?

Ei lompakkoa.

Ei henkkareita.
Ei edes vanhaa Kela-korttia, jossa oli niin vanha kuva, että siinä näkyi Nokia 3310 taustalla.

Tapani sanoi:

“Oon 39.”
Kassamyyjä katsoi.
Sanoi:
“Ikävä kyllä en voi myydä ilman todistusta.”

Takana jonossa seisoi kolme nuorta. Yksi hihitti.
Tapani kuuli ajatuksia heidän päästä:

“Tää äijä näyttää 50-vuotiaalta mutta unohti henkkarit niinku teini.”

Hän otti viinipullon, katsoi sitä hellästi.
Sanoi:

“Meidän hetki ei ole vielä, kettuviini.”

Ja käveli ulos. Hitaasti.
Ulkona satoi lunta vaakasuoraan.
Tuuli löi poskea.
Ja jossain kaukaa kuului:

“Se on se sama kaveri joka ei ottanut pussia viime viikolla.”

Tapani meni kotiin.
Keitti muumimukillisen kaakaota.
Istui hiljaa.

Sanoi itselleen:

“Jos elämä ei anna viiniä, pitää juoda kaakaota ja teeskennellä.”